top of page
  • Writer's pictureminnapatosalmi

Jatkajan polulla

Minusta tuli yrityksen jatkaja 20 vuotta sitten, kun astuin Ferroplanin palvelukseen (henkisesti varmaan jo joskus aikaa ennen sitä), mutta toimarin pestin otin vastaan 1.1.2016. Polkua on mielenkiintoista (lue: haikeaa, innostavaa ja liikuttavaa) katsoa taaksepäin, miltä silloin tuntui, mitä ajattelin. Tässä ajatuksiani elokuulta 2016, kun toimarihommia oli takana reilu puoli vuotta:


"Tuntuu, että on aika tehdä jonkinlainen välitilinpäätös kuluneesta puolesta vuodesta. Ja koska sitä minulta niin usein kysytään, kerrotaan tässä julkisesti, että miten se ensimmäinen reilu puoli vuotta toimitusjohtajana on mennyt.


Ennen vuoden vaihdetta ja välittömästi sen jälkeen ilmapiirissä tuntui odotus, jota olisi voinut leikata Fiskarseilla. Moni odotti jotain suurta ja mullistavaa tapahtuvan ja omintakeisten ideoideni takia en ihmettele, jos odotukseen liittyi myös pelonsekaista kauhua. Mitään suurempaa ei kuitenkaan tapahtunut, maapallo ei räjähtänyt, työasuja ei muutettu pinkeiksi (ei väriltään, eikä istuvuudeltaan), eikä puolelle porukasta keksitty uutta positiota.


30.6. tuli täyteen tasan puoli vuotta tätä rallia. Minulta on kysytty noin tuhat kertaa, miten homma on lähtenyt käyntiin. Jatkototeamus kuuluu, että “On varmasti on ollut kiirettä”. Totuus on se, että vähän ennen vuodenvaihdetta mietin muutaman kerran, että mitähän toimitusjohtajat oikein tekevät, mutta ensimmäisestä minuutista alkaen kysymys on ollut turha. Kertaakaan reilun puolen vuoden aikana ei ole tullut tilannetta, että olisin miettinyt, että hoh hoijaa, mitähän sitä sitten tekisi. Ei ole ollut aikaa miettiä. Ja hyvä niin.


Tosiasia on myös se, että tämän vuoden elokuussa olen ollut talossa 12 vuotta (eli olen olen aloittanut täällä 13-vuotiaana ), joten mikään asia ei ole varsinaisesti tullut yllätyksenä. Vähän kauemmin kuin 12 vuotta olen lisäksi seurannut lähietäisyydeltä, millaista on olla yrittäjä ja toimitusjohtaja, joten siinäkään mielessä yllätyksiä ei ole tullut.


Ensimmäinen työtehtävä, jonka lupasin tehdä oli pitää kaikille palautekeskustelut ja se on ollut parasta, mihin olisin koskaan voinut aikana käyttää. Aloitin kierroksen tuotannon työntekijöistä ja nyt ollaan edetty läpi organisaation keskijohdon loppumetreille. Lyhin keskustelu on kestänyt 50 minuuttia ja pisin tähän mennessä 2 tuntia ja jokainen minuutti on ollut minulle kultaakin kalliimpi, koska tietoni eri osastojen töistä on lisääntynyt noin 110%.


Olen päässyt luopumaan talousasioiden hoidosta, sitä ei tule ikävä ja kiistatonta on, että 10 tilinpäätöstä antavat pohjan tarkastella talouslukuja niin syvällisesti kuin sielu sietää. Erittäin positiivista on se, että olen saanut siirtää tehtävät osaavalle, motivoituneelle ja kehittämishaluiselle henkilölle talomme sisällä.


Markkinointi, joka on ikuinen sydämeni valittu, on hankalampi pala pureskella. Siitä en haluaisi luopua, mutta aika ei anna myöten kehittää asiaa sen vaatimalla tasolla. Vasurilla tehty markkinointi on ihan turhaa säheltämistä. Viimeisten viiden markkinointiprojektin ainoa pullonkaula on ollut nimeltään Minna ja hommat eivät meinaa tulla valmiiksi (tällä ruoskin itseäni erityisesti uusia kotisivujamme silmälläpitäen, ne kun olivat puoli vuotta myöhässä alkuperäisestä aikataulusta).


Talon sisällä muutos on sujunut aika lailla kitkatta. Huvittavia tilanteita, kun ojennan palaverissa tai kohtaamisissa käyntikorttini, tulee viikottain. Vastaanottaja ottaa korttini vastaan, lukee tittelin (odottaa maksimissaan markkinointipäällikköä, jos sitäkään), jonka jälkeinen ilme: priceless. Nuorehko (määrittelen nyt itseni näin kauniisti) naispuoleinen metallifirman toimari on ilmeisesti harvinainen laji. Mutta sen voi käyttää hyödykseen.


Hauska tilanne tästä syntyi, kun olimme lentokoneessa matkalla IFAT-messuille Müncheniin: vesiasiantuntijamme vieressä istunut suomalaisen firman edustaja kyseli, että oletko ottanut emännän mukaan reissuun. Vesiasiantuntijamme esitteli meidät: “Tässä on toimitusjohtajamme”. Minä kättelin kaveria ja esittelin itseni niinkuin ei mitään. Ilme: Absolutely Priceless!


Yhteenvetona puolesta vuodesta voisi sanoa, että vastuu on sellainen kuin kuvittelinkin, tehtävät ovat paljolti samoja kuin ennen, puhelin soi rutkasti enemmän (yhden tunnin palaverin aikana saattaa helposti tulla kuusi puhelua, joihin en kyllä valitettavasti juuri soittele takaisin), haasteet ja mahdollisuudet ovat tasapuolisesti isompia, valvottuja öitä on yhtä paljon tai vähän kuin ennenkin ja se parin viikon mahajuttukin taisi olla joku ukrainalainen pöpö, eikä vatsahaava. Eli ihan hyvin menee!


Kun tukiverkostot ovat kunnossa, nuoralla on helpompi käppäillä. Ja siellä käppäillään ihan omilla tossuilla, eikä niillä saappailla, jotka tuntuivat olevan tarjolla vuodenvaihteessa koossa 56.

Joten Bring it on baby, I’m ready to rock and roll!!"


Ja kyllähän sitä rokattiinkin ;) Jos kaipaat apua tai tukea omalle Jatkajan polullesi, olepa yhteydessä <3






96 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page