Äiti on sanonut, ettei saa turhaan huutaa apua, mutta katsotaan nyt, mitä tästä seuraa.
Me suomalaiset ollaan aika sissejä. Mentaliteetti on sellainen, että yksinään on pärjättävä omien huolien ja murheiden kanssa. Kun jokin asia oikein painaa, purraan hammasta vähän kovempaa ja päätetään, että minä pärjään kyllä.
Paineistetussa nyky-yhteiskunnassa, jossa töiden säilyminen on luotettavimmissakin työnantajataloissa vähintään joskus epävarmaa, pärjäämisen ajattelumalli korostuu. Jos jokaisen työpaikka on jatkuvan uhan alla, ei heikkoutta ole syytä näyttää.
Paineen alla parhaat tulokset tehdään, mutta rajansa kaikella. Kun oikein väsyy, on jokaisen myönnettävä, ettei tulos siitä enää parane, päinvastoin. Ja silti hammasta purraan edelleen. Kyllä minä pärjään, minä selviydyn kyllä, ei tässä mitään hätää. Lopputulos voi olla niin surullinen, etten halua siihen tässä edes mennä.
On olemassa toinenkin vaihtoehto. Pyytää apua. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ymmärtää, milloin tulos ei enää voi parantua, vaan on aika delegoida tai pyytää apua. Asioille voi nimittäin aina tehdä jotain. Delegointi tai avunpyyntö eivät suinkaan tarkoita, että pitää heittää hanskat tiskiin. Se tarkoittaa sitä, ettei jätä asiaa heitteille, vaan ottaa vastuun hoitaa se loppuun tavalla tai toisella. Avun pyytäminen ei osoita heikkoutta, vaan vastuun ottamista.
Kaikki eivät ymmärrä tai voi pyytää apua. Siihenkin löytyy konsti. Tarjoa apua. Kun näet jonkun olevan paineessa, kysy miten voit auttaa. Useinkaan konkreettisiin toimiin ei tarvitse ryhtyä. Monia auttaa jo se, että tietää apua olevan tarvittaessa tarjolla. Pelkkä puhuminen auttaa usein jäsentämään ajatuksia ja näkemään tilanteen kauempaa ja selkeämmin.
Mikä sitten on johtajan vastuu tässä keitoksessa? Luoda yritykseen ilmapiiri, jossa apua uskalletaan ja osataan pyytää ja tarjota.
Ainoa tapa siirtää vastuuta on ottaa se ensin itse.
Comments