Mulkku ei ole lammas eikä orava

Kuvittele mielessäsi lammaslauma, joka laiduntaa rauhassa kukkealla niityllä auringosta nautiskellen. Jossain rasahtaa. Kukaan ei tiedä, mistä tarkalleen on kyse, mutta vaara leijuu ilmassa vahvana kuin univajeisen äidin aamukahvi. Kun jokin uhkaa laumaa, koko porukka juoksee vaikka jyrkänteeltä alas kohti kuolemaa, kunhan vaaraa ei tarvitse kohdata.

Orava taas on sellainen, että se kerää poskipusseihinsa niin paljon pähkinöitä, että se lopulta tukehtuu eli menee burnoutiin.

Molemmat käyttäytymismallit - vastuun välttely ja sen hamstraaminen juontavat usein juurensa pelkoihin. Nykypäivän sapelihammastiikereitä ovat esimerkiksi: mitä muut minusta ajattelevat, mitä jos saan potkut, joudunko häpeään, riittävätkö rahat, eihän kukaan suutu, miten selviän, saanko lapsilleni ruokaa pöytään, seuraako tästä konflikti, arvostavatko muut minua, mitä jos eivät, nauretaanko minulle, jäänkö lauman ulkopuolelle, kuulunko joukkoon, puhutaanko minusta selän takana pahaa, mitä jos kaikki romahtaa ja mitä muut minusta sitten ajattelevat.

Kun pelot hallitsevat elämäämme tai jotain sen osaa, päätöksentekomme perustuu pelkoon. Pelosta käsin tehdyt päätökset näyttäytyvät lammasmaisena tai tehtäviä hamstraavana käytöksenä. Kun vaara uhkaa, piiloudumme mieluummin lauman taakse tai uppoudumme työtehtäviin, emmekä uskalla ottaa asioita esille, puhua ääneen tai nousta esiin. Emme halua aiheuttaa konfliktia, riitaa tai epämiellyttävää keskustelua, vaan lakaisemme likaisen vyyhdin ruohotupon alle maatumaan, kyllä se sinne häviää. Tallomme sitä vähän sorkalla vielä varmuuden vuoksi.

Kun taas päätökset pohjautuvat rohkeuteen ja rakkauteen, ne näyttävät suoraselkäisiltä, avoimilta ja eteenpäin vieviltä. Ai miten se tehdään? Pysy mukana Mulkku-kortin maailmassa, niin kerron!