Mitä mulkkuus EI ole
- minnapatosalmi

- Feb 10
- 1 min read
Mulkku-kortin toisella puolella lukee isolla VASTUU. Edes ajatus siitä, että ympärillämme oleva kaaos, jota kutsutaan elämäksi voisi olla meidän omalla vastuullamme, on useimmille meistä hirvittävän raskas ja uuvuttava ajatus. Pitääkö minun vielä nämäkin asiat hoitaa, kun on muutenkin jo liikaa!
Ennen kuin hartia putoaa ihan lattiaan saakka, pohditaan hetki sitä, mitä mulkkuus EI ole.
Mulkkuna eläminen ei ole sitä, että kuljetaan torilta toiselle kiljumassa kurkku suorana, mitä mieltä ollaan mistäkin asiasta. Se ei ole vain rohkeille ekstroverteille varattu VIP-lounge, johon heikoilla ja aroilla ei ole asiaa. Se ei ole vastuun yletöntä haalimista itselle ja sen jälkeistä uhriutumista. Se ei ole aggressiivista oman edun ajamista kovaäänisesti. Se ei ole toisten tallomista, loukkaamista, alistamista tai itsensä korottamista jalustalle. Se ei ole juoruilua, napinaa, nipinää, kuppikuntien rakentamista ja selän takana puhumista. Se ei ole oman kantansa oikeaksi todistamista, eikä kilpailua. Mulkkuna eläminen ei ole toisten loputonta miellyttämistä ja konfliktien välttelyä, se ole myöskään riidan haastamista ja provosoimista.
Nyt on hyvä hetki lopettaa tekosyiden keksiminen sille, miksi et voisi toimia kuten kunnon Mulkku. Ä -ä-ä, älä yritä, haistan tekosyysi tänne saakka.
Jos jossain olen hyvä, niin tekosyiden haistamisessa kilometrien päästä. Olen tullut siinä hyväksi, koska olen joutunut kuuntelemaan omia toinen toistaan kekseliäämpiä tekosyitäni ja sitten tuskallisesti huomaamaan, että yksikään niistä ei ole oikea syy olla tekemättä jotain hankalaa tai epämiellyttävää. I learned from the best, I learned from me. Sinä pystyt tähän, me pystymme tähän yhdessä.
Tule mukaan Mulkku-akatemiaan: https://www.minnapatosalmi.fi/mulkku-akatemia





Comments